Tyttö Juvelasta

On vuosi 1951, jännitystä ilmassa, isä kantaa vettä saunan pataan mäenalta noin 50m etäisyydeltä, monta ämpärillistä siihen menee isoon pataan. Sitten pökkyä pesään kunnolla ja tuli padan alle. Jännitys
kasvaa ilmassa, äidillä synnyttämisen hetki lähestyy. Isä valjastaa hevosen ja sitten mentiin
lujaa, hevosen harjas liehui tuulessa ja pakkanen narisi reen jalaksien alla. Helmi kätilöä piti lähteä hakemaan apuun
tässä hädässä, kun perhe jälleen
kasvoi yhdellä jäsenellä. Matkaa kirkolle on noin 7km ja se ottaa oman aikansa ennenkuin matka on tehty edestakaisin. Onneksi Kätilö vihdoin viimein saapui ja
toteaa,”lapsi on
tulossa ulos väärinpäin,
jalat edellä.”
Vihdoin ja viimein poika syntyi ja oli aivan sininen hapen puutteesta.
Elämä kuitenkin voitti, kun lasta ravisteltiin ja taputeltiin aikansa, hän alkoi parkumaan. Synnytys tapahtui saunan lauteella missä oli lämmintä ja vettä kunnolla. Nyt sitten Äiti makaa kamarin sängyssä lapsi vierellään ja isä on lähtenyt viemään kätilöä takaisin kirkonkylään. Muistan sen, että minä neljä ja puolivuotias sitten äidin käskystä laitoin hellaan tulta ja keitin äidille kahvit. Se ei ollut aivan yksinkertaista, koska ensin piti kiivetä tuolinpäältä hellalle aukaisemaan hellapelti, etteivät savut tulleet sisälle. No loppu sitten meni hyvin äidin opastuksella sieltä sängystä. Sain hellaan tulen,
kahvit onnistuivat ja äiti piristyi huomattavasti, kovan urakan jälkeen. Elämä ja kuolema olivat aina hyvin läheisiä meille silloin, vain vuosi sitten pikkuveljeni Kari oli kuollut lentävään keuhkokuumeeseen, vuoden vanhana. Muistan sen hyvin, kun hänet vietiin kylmän eteisen hyllylle
ja itkin, että Kari veljeä palelee hänelle pitää viedä lapaset käteen.
En ymmärtänyt hän oli kuollut, kun viellä aamulla konttasi lattialla. Äidin ja Isän ensimmäinen lapsi Lilja oli myöskin kuollut Hinkuyskään, vain vuoden vanhana, joten ilo oli suuri, kun tämä poika selvisi kovasta synnytyksestä huolimatta. Penisiliini oli nyt hiljattain keksitty
joten se auttoi tulevia sukupolvia selviämään paremmin jo 1950 luvulla, mutta ei ollut ehtinyt
Suomen syrjäkylille niin että veljeni olisi jäänyt henkiin. Olen usein miettinyt käydessäni hänen haudalla, miksi minulla oli tällainen etuoikeus jäädä henkiin, koska se oli erittäin tarttuvaa laatua jos oikein ymmärrän, tämä kansankielellä kutsuttu lentävä keuhkotauti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *